mennessä Arttu | 08.09.2022 | Syöpä
Yle kirjoitti artikkelin (Vatsakipu paljastui tappavaksi syöväksi – Arttu Lampinen, 29, on elossa Saksasta löytyneen hoidon ansiosta, koska Suomesta sitä ei saanut) liittyen syöpähoitojen ongelmiin ja immuunihoitojen vähäiseen käyttöön Suomessa, jossa olin mukana...
mennessä Arttu | 02.02.2022 | Syöpä
Tilanne 20.12.2021 kontrolleissa oli jälleen stabiili, ei kehitystä suuntaan eikä toiseen. Tässä vaiheessa aletaan miettiä kontrollivälien pidentämistä, luultavasti 6kk välein jatkossa. Seuraava kontrolli on kuitenkin vielä nykyisellä välillä, tuossa huhtikuun alussa....
mennessä Arttu | 13.12.2021 | Syöpä
Pahoittelut päivityksien puutteesta. Mitään kovin mullistavaa suuntaan tai toiseen ei oo tapahtunut. Viimeiset kontrollikuvaukset oli pari kuukautta sitten, ja lausunnon mukaan kaikki kasvaimet ovat pysyneet stabiilina ja jonkinasteista kutistumista havaittavissa....
mennessä Arttu | 08.09.2021 | maksansiirto, Syöpä
Viimeisin kontrollikuvaus oli 24.08. ja tulokset pitivät tulla viikon sisään, jolloin ajattelin tehdä taas päivityksen tilanteesta. Valitettavasti julkisella näköjään kestää ja tuloksia saa odotella nyt syyskuun loppuun. Mielestäni aika kohtuutonta syöpäpotilaalle...
mennessä Arttu | 04.07.2021 | Syöpä
Ajattelin kirjoittaa lyhyesti aspiriinista, sillä huomasin Cardiffin Yliopiston julkaisseen systemaattisen tutkimuksen ja meta-analyysin koostuen 118 havainnollisesta tutkimuksesta liittyen 18 eri syöpätyyppiin ja aspiriinin käyttöön. (1) Aspiriinia on tutkittu...
Viimeisimmät kommentit