Jatkoajalla

Ylen juttu, ja päivitystä tilanteeseen
08.09.2022

Yle kirjoitti artikkelin (Vatsakipu paljastui tappavaksi syöväksi – Arttu Lampinen, 29, on elossa Saksasta löytyneen hoidon ansiosta, koska Suomesta sitä ei saanut) liittyen syöpähoitojen ongelmiin ja immuunihoitojen vähäiseen käyttöön Suomessa, jossa olin mukana haastateltavana. Oon kiitollinen, että sain kertoa omista kokemuksistani. Kiitos kirjoittajalle Emmalle, että tarttui juttuun. Tärkeä aihe, josta täytyy luoda jatkuvasti enemmän keskustelua.

Tätä blogia olen pitänyt pystyssä sillä ajatuksella, että saisin auttaa muita potilaita, joilla on hankala tilanne, tai eivät tiedä mitä tehdä hoitojen suhteen. Jos tuon artikkelin kautta löysit itsesi tänne, ja tarvitset apua, niin kehottaisin ottamaan muhun yhteyttä matalalla kynnyksellä. Parhaiten saa yhteyden Instagramin tai Facebookin kautta.

Omasta tilanteesta ei ole hirveästi päiviteltävää. Keskustelin julkisella hoitotiimin kanssa nykytilanteesta, ja siitä miten tästä jatketaan tulevaisuudessa. Maksansiirtoon en tässä vaiheessa ryhdy, joten päädyttiin siihen, että jatkan nykyistä lääkitystä toistaiseksi. Sitä ei kuitenkaan uskalla lopettaa, tai edes vähentää annostusta, sillä paikallishoitojen kriittinen aika on yleensä tässä vaiheessa, jolloin syöpä saattaa aktivoitua uudestaan. Päivä kerrallaan, kuten tähänkin asti.

Tsemppiä ja syksyn odotusta.

Käyttämällä seuraavia alennuskoodeja, saat 5% alennuksen tilauksesta, ja samalla voit tukea mua hieman. Kiitos 🙂

iHerb.com alennuskoodi: NQT374

https://www.iherb.com/?rcode=NQT374

LifeExtensionEurope.com alennuskoodi: 60260128

https://www.lifeextensioneurope.com/addcoupon?coupon=60260128

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa päivitykset

Tilaa päivitykset

Tilaamalla päivitykset saat aina viestin sähköpostiisi uusista blogipostauksista.

Olet tilannut päivitykset :)

Share via
Copy link
Powered by Social Snap